YHDISTYSTOIMINTA
Yhdistystoiminta liittyy maatalouteen, metsästykseen,
urheiluun ja nuorisotoimintaan.
Riipin metsästysseura ry on perustettu 1952 ja
toiminta on ollut aktiivista
Urheilutoimintaa pyörittää Rivakan Riipinkylän
alaosasto.
Riipin kylätoimikunta on viritetty uudelleen ja
toimintaa on ollut runsaasti
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
järjestää myös
Riipin maa- ja kotitalousseura ry
järjestää myyjäisiä,
neuvontatilaisuuksia ja virkistysmatkoja
kylälä,isille. Lisäksi
heillä on yhteiseen käyttöön
liittyvää kone-, kalusto-
ja laitevuokrausta. Riipinkylän nuorisoseura ry
on toiminut vuodesta
1915 saakka. Tällä hetkellä tiloissa toimii
seurakunnan päiväkerho,
kansalaisopiston piirejä sekä kyläosaston
toimintaa.
Lisä,ksi tiloja tarjotaan vuokralle muillekin.
liittyen metsä,stykseen, riistanhoitoon, kennel- ja
kilpailutoimintaan.
Yhdistys on järjestänyt savikiekkoammuntoja ja muita
ampumakisoja,
hirvenhiihtoja sekä perheen nuorimmille nappulakisoja.
Omistuksessa on hyvä
metsästysmaja sekä koirain koulutustila.
Harjoitus- ja kilpailutoimintaa järjestetään
yleisurheilun, maastojuoksun
ja triatlonin parissa. Talvisin pidetään
tytöille ja pojille
jumppaa nuorisoseuran tiloissa. Korvenkyläiset ovat mukana
Riipin kyläosaston
toiminnassa. Kuntolaatikkotoiminta on laitettu alulle ja
sählyn peluuta
harrastettu nuorisoseuran tiloissa. Erikoisuuksina on
järjestetty kuutamohiihtoja
sekä ukkomies/poikamies/klopit otteluita sekä naiset
vastaan tytöt kisoja.
Myös nykyiset ja entiset riippiläiset ovat haastaneet
toisensa kilpasille.
Pururadan kunnossapito on yhdistyksen vastuulla ja heillä
on purukämpäksi
kutsuttu rakennus radan välittömässä
läheisyydessä.
Maastohiihtolatujen teko kuuluu talviseen toimintaan sekä
kuntolenkki Parraan.
Kylässä toimitaan aktiivisesti liikunnan
hyväksi.
90-luvulla. Saavutuksina on postikämpän rakentaminen
NS:n tiloihin. Tila on
tarkoitettu pyhäpostin noutopaikaksi. Näin on saatu
postit suojaan ulkosalta,
pois sateen ja tuulen riepotteluilta. On palattu takaisin
entisajan tyyliin ja luotu
"praatoo tupa" postin noutajille, jotka saavat samalla vaihtaa
kuulumisiaan ja pohtia
maailman menoja. Joka vuotiset siivoustalkoot keväisin,
kylän tiedotustoiminta
sekä koulutus- ja kurssitilaisuuksien
järjestämiset kyläläisille
ovat toimikunnan ohjelmassa.
omaa toimintaa kylässä. Kylässä on pidetty
myös kesäseuroja.
Myös seurakunnan diakoniapiiri toimii kylässä.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Tutustumiskohteet ja tunnettavuus
*
Yritystoiminta
Vapaa-ajan toiminta
*
Kylähankkeita
*
Historiaa
*
Riipinkylä