TUTUSTUMISKOHTEET JA
TUNNETTAVUUS
Akateemikko Oiva Ketosella on mittava ja arvokas valokuva- ja
tietokokoelma kylän
Kylän tutustumiskohteina ovat Teuvanjoen varrella oleva
Pekkosen vesimylly,
Luonnonsuojelualue, Perälän Kukkaro, sijaitsee
Teuvanjoen ja Rääsynluoman
Tanulan kesäteatterin toiminta on laitettu alulle vuonna
1979, jolloin Perälän
Yksi tutustumiskohde kylällä on vanha
Perälän rautatie
tapahtumista menneiltä ajoilta (myös muista
kylistä). Hän viettää
loma-aikojaan vanhassa kotikylässään
Perälässä.
Yleisurheilupuolella perälänkyläläinen
juoksija Minna Kallio
on viime aikoina saavuttanut Suomen mestaruustason sijoituksia
ja näyttänyt
kuinka on mahdollista nousta sivukylän asukkailla
korkealle sitkeällä
harjoittelemisella. Tempon tanssijoissa taitonsa hankkineet
perälänkyläläiset
Torkon veljekset niittävät mainetta tanssiurheilussa,
jossa Jani on pareineen noussut
hiljattain kansainvälisille sijoituksille. Vanhempi veli
Petri Torkko on partnerinsa
kanssa jo menestyksekkäästi tanssinut
kansainvälisellä huipulla.
joka sijaitsee Lauttakoski-nimisessä paikassa. Myllyn on
rakentanut Pekka Pekkonen
v.1933 ja hän on hoitanut myllyllä jauhatusta aina
kuolemaansa
saakka vuoteen 1961. Aikoinaan keväisin ja syksyisin, kun
vesiolosuhteet
sallivat, mylly pyöri lähes yötä
päivä. Mylly
oli kylän keskeinen kokoontumispaikka ja Teuvan
lisäksi myllyyn
matkasi väkeäNärpiöstä. Nykyisin mylly
on esittelykohteena ja
sitä hoitavat Tauno ja Mirja Pekkonen.
yhtymäkohdassa. Kolmen hehtaarin alue on
lehtipuuvaltainen, jossa kasvaa
lepät, tuomet ja pajut. Runsas aluskasvillisuus tekee
alueesta viidakkomaisen.
Läheinen joki koskineen ja jokitörmät
lisäävät alueen
luonnonvaraista kauneutta. Myös monet linnut
viihtyvät alueella.
nuorisoseura osti 60 aaria jokiranta-aluetta. Nuorisoseuran
teatteritoiminta alkoi
juhannuksena 1980 ja siitä lähtien kylän
teatteri-ihmiset ovat
tuottaneet vuosittain yksi tai kaksi näytelmää
esitettäviksi.
Näköetäisyydellä sijaitsee vanha
käytöstä poistettu
riippusilta. Viereen on rakennettu Kiprin silta, jota
myöden tapahtuu nykyinen
liikenne. Tanulan alueelle, luontopolun varrelle, on rakennettu
myös Kivikauden kylä.
ja asemarakennusalue. Perälän historiaa liittyy
paljon alueeseen ja
aikoineen asema oli vilkas risteysalue Seinäjoelta
Kristiinaan ja Kaskisiin matkaaville.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Yritystoiminta
*
Yhdistystoiminta
Vapaa-ajan toiminta
*
Kylähankkeita
*
Historiaa
*
Perälänkylä