Norinkylä sijaitsee Teuvan kunnan koillisosassa. Voidaan
sanoa, että Norinkylä
Norinkylän asukasluku 31.12.98 oli 434 henkeä.
Kylä on elinvoimainen ja pirteä.
Talouksia kylällä on liki 200. Tällä
hetkellä on nuoria pareja
Linja-autoliikenne toimii kouluaikoina kuntakeskukseen,
Kauhajoelle ja Jurvaan
Kylän
ala-aste toimii kolmiopettajaisena. Oppilaita oli
lukukauden 97 - 98 alussa 36
Kyläkaupan yhteydessä toimivat kaupan aukioloaikoina
asiamiesposti sekä
on neljän pitäjän keskus, sillä kylä
rajoittuu kolmeen naapuripitäjään:
Kurikan kaupunkiin, Jurvan ja Kauhajoen kuntiin.
Etäisyydet näihin kylän
keskuksesta mitaten edellä mainitussa
järjestyksessä 25 km, 13 km, 23 km
sekä oman kunnan keskustaan 20 km. Kyläkeskuksena
pidetään Kainasto-Jurva
tien ja Riipinkylään johtavan paikallistien
risteysaluetta. Samaten kylällä on
keskeinen sijainti isompiin kaupunkeihin,
Seinäjoelle 63 km - Kristiinaan 65 km - Vaasaan 73 km.
Tähän vaikuttaa olennaisesti myös kylän
aktiivinen vapaaehtoinen liikuntatoiminta.
asettunut kylään asumaan, mikä on tulevaisuuden
kannalta merkittävää.
aamuin illoin ja lisäksi kutsutaksi pari kertaa viikossa
kuntakeskukseen.
Kesäaikana liikennöi kutsutaksi kaksi kertaa viikossa
kuntakeskukseen.
ja he kaikki ovat oman kylän alueelta. Terveydenhoitajan
vastaanotot on kylän
neuvolassa kolmena aamuna viikossa.
Lääkärineuvola lapsille neljä kertaa
vuodessa ajanvarauksella. Kylässä on kunnan
ylläpitämä palvelutalo,
joka toimii kodinhoitajien tukipisteenä. Talossa
järjestetään
ateria- ja saunapalveluja sekä virkistystoimintaa
Norinkylän ja Äystönkylän
vanhuksille kerran viikossa. Heille on järjestetty
myös kyyditys.
käsikauppa-apteekki. Pankki sijaitsee myös
kyläkeskuksen alueella.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Tutustumiskohteet ja tunnettavuus
*
Yritystoiminta
*
Yhdistystoiminta
Vapaa-ajan toiminta
*
Kylähankkeita
*
Historiaa