TUTUSTUMISKOHTEET JA
TUNNETTAVUUS
Tunnetuin horonkyläläinen on virsirunoilija, rovasti
Simo Korpela,
jonka syntymäkoti on korjattu Horonkylän
Kässyssä tutustumiskohteeksi
Teuva Seuran toimesta. Korpela tuli tunnetuksi
hengellisenä runoilijana,
jonka teoksina ilmestyi mm. 75 virttä, Elämän
lauluja ja Ristin virsiä.
Sävellettyinä hänen runojaan sisältyy
sekä virsikirjaan että hengellisiin lauluihin.
Virkeästi toimiva nuorisoseuran talo erilaisine
tapahtumineen tarjoaa varsinkin
kesäaikoina kylätapahtumia. Kyläkierros
läpi pikkukyläraittien
on aina idyllinen nähtävyys ja antaa kuvan kylän
elämästä.
Ruisprojekti tapahtuma on tullut tunnetuksi median
välityksellä
valtakunnallisestikin. Tapahtuman järjestelyissä ovat
mukana E-P:n nuorisoseura ja
nuorisoseurojen keskusliitto paikallisen Horonkylän
nuorisoseuran kumppaneina.
Projekti aloitettiin v.1997, elokuussa ruis kylvettiin
kansanedustajien voimalla ja
tapahtuma jatkuu seuraavana syksynä
rukiin leikkuun
SM-kisoina. Tässä
yhteydessä on kansanedustajien saunottaminen,
perinneruokien tarjoilu ja lopuksi
rukiin leikkuu tanssien järjestäminen. Tapahtumasta
tehdään
yleisötapahtuma ja suunnitelmissa on monipuolista
tarjontaa asian ympärille
jatkossakin kuten rukiin puinnin jälkeiset
ruispuurojuhlat, jossa pidetään
ruisjauhojen huutokauppaa, puuron myyntiä, iltamat
sekä tanssit.
Horonkylä on tullut tunnetuksi myös HORO
ELÄÄ- tapahtumista,
joiden järjestelyissä ovat olleet kylän
yhdistysten välityksellä
monet kylän asukkaista.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Yritystoiminta
*
Yhdistystoiminta
Vapaa-ajan toiminta
*
Kylähankkeita
*
Historiaa
*
Horonkylä