HISTORIIKKI
Kirjastotoiminnasta on kylällä merkintöjä
jo vuosisadan vaihteessa,
Horonkyläläinen suurliikemies Matti Kuusisto
vilkastutti kylän elämää kielirajan
Osuuskauppatoiminta aloitettiin kylässä v.1904 ja
osuusmeijeri 1920-luvulla.
Yrityspuolella Horon Tiili Oy lopetti toimintansa 50-luvun
lopulla.
jolloin iltamilla kerättiin varoja toiminnan
ylläpitämiseksi. Kylälle
saatiin oma koulu v.1902, tuolloin kylä-
läisten asiamiehenä toimi Petter Heikinpoika
Björni.
Koulupuolella on ollut yhteistoimintaa Ylimarkkulaisten kanssa
1930-luvulla,
jolloin kymmenkunta horolaista kävi
siellä yksityistä suomenkielistä koulua.
Ensimmäisenä Teuvan sivukylistä perustettiin
Horon nuorisoseura v.1909, joka sai oman talon nelisen vuotta
toimittuaan.
tuntumassa 1800-vuosisadan lopulta. Voikaupalla aloitettu
toiminta laajeni karjan, viljan, tervan ja puutavaran
välittämiseen. Hänen liiketoimintansa
ulottui pitkin maakuntaa ja aina Ruotsiin saakka,
jonne hän rahtasi tuotteitaan meritse ja talvisin
hevospelein.
Hänellä oli sahalaitokset Horonkylässä
sekä Närvijoella.
Maanviljelystoimintaan hän myös perehtyi ja
raivautti 20ha lisää peltoa.
Palkollisia hän työllisti kymmenkunta. Laivan
haaksirikkoon
päättyi kuitenkin hänen mittava
uransa, jolloin hän hukkui 32 muun onnettomuuden uhrin
myötä.
Kylässä toimi aikoinaan kaksi pankkia, joista v.1944
perustettu osuuspankki toimii edelleen. Hautaus- ja
sairausavustuskassan
sihteerinä toimi Uudenmäen Topi.
Puusepänliike Veljekset Peltoniemi perustettiin
v.1952 ja oli aikanaan huomattava työllistäjä
kylässä.
Toiminta keskittyi huonekalujen valmistukseen
erikoisartikkelina makuuhuoneen kalusteet.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Tutustumiskohteet ja tunnettavuus
*
Yritystoiminta
Yhdistys toiminta
*
Kylähankkeita
*
Vapaa-ajan toiminta
*
Horonkylä