ÄYSTÖ
Äystönkylä sijoittuu Teuvan kunnan itäosaan
Kauhajoen rajalle.
Kylässä on 505 asukasta. Piikkilänkylä on
pieni erillinen asuinalue, joka kuuluu
Kylästä on hyvät tieyhteydet ja julkinen
liikenne kulkee kylän
Kyläkoulu toimii kolmiopettajaisena ja oppilaita on 52.
Oppilasmäärä
Kuntakeskukseen tulee matkaa 10 km. Naapuripitäjä
Kauhajoelle pääsee
kylän läpi kulkevaa kantatie 67 ajamalla 20 km.
Rannikkoseudulle
Kristiinankaupunkiin matkaa kertyy 45 km ja maakuntakeskukseen
Seinäjoelle
on 70 km. Vapaa-ajankeskus Parraan on noin 10 km:n matka
kylästä.
Hyvät tieyhteydet kylästä siis löytyy.
Äystönkylään. Matkaa
pääkylän keskustaan
tulee viisi kilometriä.
halki menevällä kantatiellä. Aamuin illoin
kulkee linja-auto kouluaikoina,
lisäksi postiauto aamuisin. Kesäaikana linja-auto
yhteys kulkee Teuva-Seinäjoki
linjalla kaksi kertaa päivässä molempiin
suuntiin kantatie 67 pitkin.
Asiointiliikenne kylältä on järjestetty
kutsutaksilla kaksi kertaa
viikossa kouluvuoden aikana reittiä Lahdenkylä -
Piikkilä -
Äystö - Kanasaari - Sääskiloukko -
Teuva kk.
on ollut nousussa ja tulevaisuudessa tultaneen
pysymään samoissa
lukemissa. Kirjastopalvelut toimivat kyläkoulun
yhteydessä vapaaehtoisuusvoimin.
Koulun yhteydessä on myös terveydenhoitajan
vastaanotto lapsille
kerran viikossa ja lääkärineuvola kerran
kuukaudessa. Kotikäyntejä
tehdään yhtenä päivänä viikossa.
Myös kodinhoitajalla
on toimipiste koulun tiloissa. Kylässä on toiminnassa
pankki, samoin kyläkauppa,
jonka yhteydessä asiamiesposti. Kaupalla on myös
tankkauspiste.
![]()
Pääsivu
*
Asuntopörssi
*
Kylät ja kartta
Tutustumiskohteet ja tunnettavuus
*
Yritystoiminta
*
Yhdistystoiminta
Vapaa-ajan toiminta
*
Kylähankkeita
*
Historiaa