Etusivu
Tulossivu

Kuvia
Järjestäjät 
Kilpailuohjeet
Tävlingsdirektiv

Kilpailukutsu
Ilmoittautuneet
Lähtöluettelot
    
Aikataulu
Majoitus
Ruokailu
Linkit
Media
Turvallisuus

Kilpailukieltoalue



   

         

                

 

      

 

 








 




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Ratavalvojan lausunto
 

Yleistä
Tämän vuoden ryhmän R2 keskimatkan Suomenmestaruuskilpailut suunnistetaan ei tyypillisessä pohjalaismaastossa.
Täällä pärjää parhaiten se, joka malttaa rytmittää vauhdin ja kartanluvun maaston mukaan. Kartta on melko tasalaatuinen. Vaikeimmin kuvattavilla alueilla on jouduttu tekemään 
yleistyksiä ja kaikkia pieniä yksityiskohtia ei karttaan ole merkitty.

Karsintakilpailu
Kilpailumaasto on pääosin hyväkulkuista kangasmaastoa ja mahtuu sinne yksi suon ylityskin. Vauhtia hidastaa paikoitellen kivikokoinen alusta, mikä laittaa nilkat lujille. Radat on laadittu siten, että polkuja ei pääse hyödyntämään vasta kuin radan loppuvaiheessa. Korkeuseroa on maksimissaan vain 25m. 
Hidastavia metsänhoitoalueita alueella on melko vähän.

Finaalit
Maastotyyppi muuttuu finaalissa karsintaa vaihtelevammaksi ja vaativammaksi. Korkeuserot ovat karsintaa suuremmat.  Lähdön 3 ratojen alkuosa on rikkonaista kallio- ja kivikkoaluetta, jossa on vaikeuksia tulkita onko kyseessä kivi vai kumpare. Alusta on kivikkoista ja taas on nilkat lujilla. Loppuosa on tarkkuutta vaativaa kalliorinnettä.  Metsätaloutta on alueella harjoitettu hiukan karsintamaastoa enempi, mutta ei 
haitaksi asti. Koska ollaan pohjanmaalla, niin suon ylitystä ei ole myöskään unohdettu. Lähdön 4 maasto 
on vaativaa Parran parasta kalliomaastoa ja siellä tarvitaan tarkkaa suunnistusta lähdöstä maaliin.

Kaiken kaikkiaan upea kilpailukeskus, maasto ja radat täyttävät SM-kisalle asetetut vaatimukset ja odotukset.

ps1. Maastossa on käytetty runsaasti rasteja, joten kannattaa olla tarkkana koodien suhteen.   
ps2. Varovaisuutta kallioalueilla, maasto on sateiden jäljiltä liukas.


                                                                                        Erkki Tamminen
                                                                                        Ratavalvoja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




                            Reijo Sjöblom 2010 © kuvat Heikki Mahlamäki, hm-kuvat