Malvalehto tuplamestariksi lumisateessa

Ounasvaaran Hiihtoseuran Mona-Lisa Malvalehdon toinen kulta ei tullut helpolla, sillä hänen reiluntuntuinen johtoasema hiipui lopulta 0,9 sekuntiin. Takaa tuli todella kovaa Vihdin Viestin Marjo Korander, joka kellotti toiselle vitosen lenkille kovan ajan. Kolmanneksi hiihti Huhtasuon Hiihdon Sini Alusniemi.
- Alku sujui hyvin ja ensimmäinen viitosen lenkki oli rentoa hiihtoa. Kaikki oli ok 7,5 kilometriin saakka, jolloin energia hävisi. Minua alkoi heikottamaan ja päätä särkemään, Malvalehto tuumasi kisan jälkeen.
- Eilinen kisa oli sen verran rankka, että palautus ei ilmeisesti onnistunut täydellisesti. Tankkauksessa en ehkä saanut kaikkia varastoja täyteen. Onneksi pääsin sentään jotenkin maaliin. Hopeamitalisti lähti omien sanojensa mukaan matkaan hiukan epävarmana, sillä takana oli sairastelua lääkekuurineen. Sitä ei kuitenkaan ulkopuolinen huomannut, sen verran kovaa hän meni erityisesti toisen kierroksen. Menoa ei haitannut edes sankka lumisade.
- En mielestäni lähtenyt hiljaa matkaan, mutta kun kuulin, että ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa Mona-Lisaan oli jo 20 sekuntia, ajattelin pelin olleen menetetty. Ilmeisesti en sitten väsynytkään loppumatkalla niin paljon kuin hän, onnellinen hopeatyttö mietti. Palautus oli hänen kohdallaan onnistunut lauantain rankan kisan jälkeen. Yhdeksi menestyksen syyksi Korander mainitsi myös sen, että vapaa on alkanut sujua paremmin eikä lihaksisto mene niin jumiin kuin perinteisellä. Kisan alussa alkanut lumisade lisäsi mittelöön haastetta. Malvalehto oli kuitenkin tyytyväinen suksivalintaansa. Kuvio suksen pohjassa oli sellainen, joka puri laskuissa hyvin. Korander puolestaan arveli ehkä valinneessa väärät sukset, joka saattoi pelastaa Malvalehdolle tuplamestaruuden. -aml

 

 

Mona-Lisa Malvalehto hiihti vapaan kympin aikaan 27.56,1 ja otti viikonlopun toisen kullan. Voitto tuli tiukasti, sillä Marjo Korander (vas.) pääsi lopulta vajaan sekunnin päähän. Pronssi meni Sini Alusniemelle.