Historia

Hautalöydöt

Vuoden 1958 syksyllä löydettiin Teuvan Lautamäenkankaalta sattumalta ristiretkiaikainen muinaishauta. Löytöaineistoltaan tämä hauta osoittautui erittäin runsaaksi. Hauta on ehkä yksi merkittävimmistä myöhemmän rautakauden (Rautakausi: n. 500 eKr.-1150/1200jKr.) löydöistä Etelä-Pohjanmaalla.

Hauta löydettiin etsittäessä sopivaa soranottopaikkaa. Kaivajien lapio osui paikkaan, josta nousi esiin metallisia astiankappaleita. Lisäksi löytyi "metallijousen näköisiä esineitä" ja ladotuilta vaikuttavia kiviä. Löydökset toimitettiin ensin kotiseutuyhdistykselle, josta ne myöhemmin Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton välityksellä lähetettiin Kansallismuseoon.

Metallikappaleitten todettiin olevan ns. hansa-astiasta ja "jouset" olivat puvun koristeina käytettäviä pronssispiraaleja. Löytöpaikalla päätettiin suorittaa tarkastus ja mahdollisesti myös kaivaus vaikka marraskuu olikin jo lopuillaan. Kaivausta johti Mikko Paloniemi.

Hautakuoppa erottui pitkänomaisena painanteena ja se oli lähes pohjois-etelä-suuntainen. Kuopan pohjalla maa erottui hyvin tummana. Hauta päätettiin kaivaa kokonaan vuodenajasta huolimatta. Lumisade ja jäätyvän maan kokkaroituminen haittasivat kaivausta, mutta ainakin tärkeimpien esineiden sijainti saatiin merkityksi melko tarkkaan.

Pintakerroksen alta paljastui karkeahko sora. Noin ½ metrin syvyydessä oli kivilatomusta. Hauta oli 1,7 m pitkä ja keskimäärin 60 cm leveä. Ylempää, kivilatomuksen väleistä, löytyi hiiliä ehkä merkkinä uhrivalkeasta. Arkusta oli jäljellä pari rautanaulaa. Ympäri hautaa löytyi mustuneita tuohenkappaleita, joita luultavasti oli käytetty haudan ja arkun katteeksi. Yhtään tekstiili- tai luujäännöksiä ei löydetty.

Esineistön perusteella paikkaan oli haudattu nainen ja mies – hautakuopan kapeudesta päätellen päällekkäin. Löydöt olivat silti samassa tasossa. Esineistön yhdenaikaisuus viittaa hautausten tapahtuneen lyhyellä aikavälillä. Hautakalustoa on ehkä liikuteltu, sillä esineet löytyivät epäjärjestyksessä.

Pronssiset spiraalit esiintyivät runsaimmin siinä kohtaa hautaa, missä voitiin olettaa esiliinan helman olleen. Spiraalit olivat todennäköisesti esiliinan helmakoristeita. Yhtään tekstiilin jäänteitä ei löytynyt, vaikka yleensä pronssihome pystyy säilyttämään kangasta. Löytöpaikan karkeassa maaperässä kaikki orgaaninen aines kuitenkin tuhoutuu nopeammin.

Myös pienet, n. ½ cm läpimittaiset avonaiset pronssirenkaat ovat ehkä olleet tekstiileissä reunakoristuksina. Renkaat on kiinnitetty toisiinsa siten, että niistä muodostuu putki. Suurin osa renkaista löytyi hajallaan, suunnilleen vainajan pääpuolesta. Tämä viittaisi renkaiden olleen päähunnun reunakoristeina.

Pienet pronssikulkuset ovat nekin olleet puvun osia. Kulkusia löytyi haudan keskivaiheilta n. puolen metrin levyiseltä alalta. Kulkuset koostuvat kahdesta puolipallon muotoisesta osasta, joista ylemmässä on kiinnityssilmukka ja alemmassa ristinmuotoinen leikkaus. Yläosia löytyi 15 ja alaosia 7 kappaletta. Läpimitaltaan kulkuset ovat n. 1 cm. Kulkuset ovat mahdollisesti kuuluneet miehen alas asti napitettavaan takkiin.

Varmuudella naiselle kuuluneita ovat kaksi suippokärkistä soikeaa kupurasolkea. Toinen on huomattavasti parempaa tekoa ja sen koristelu erottuu selvemmin. Koruja käytettiin pareittain olkasolkina, jotka yhdistyivät ketjulla. Solkien pituus on 5,7 cm ja leveys 3,4 cm. Koristeena on rusettimainen kuvio soljen keskellä. Rusettia ympäröi nauhamainen ornamentti, joka ulottuu kaksoisspiraalimaisesti soljen kärkiin. Soljen sivuilta lähtee vielä kaksi spiraalikuviota. Neula on ollut kannastaan kiinni soljen takana kulkevassa poikkipienassa. Soljet kuuluvat Julius Ailion E-tyyppiin ja Olof af Hällströmin ns. Hauhon ryhmään ja ne ajoittuvat 1000-luvun loppupuolelle.

Toisen solkiryhmän muodostavat hevosenkenkäsoljet, joita löytyi neljä kappaletta. Yksi on hopeinen ja loput pronssisia. Soljista pienin (3,5 cm) löytyi pääpuolesta kupurasolkien yläpuolelta ilman neulaa. Kehältään se on nelisärmäinen ja muuttuu pyöreähköksi kärkiä kohti. Kärjissä on nelikulmaiset  litteät nupit. Niiden pinnassa on kukkamaisesti ristikuvio ja neljä pyörylää. Kehällä on kolmiorivit. Kukin kolmio sisältää kolme pyörylää. Läheisiä vastineita on mm. Maarian Virusmäen ja Köyliön Vanhankartanon löydöissä. Koska solki löytyi haudan yläpäästä, se on saattanut olla hunnun kiinnittäjänä. Pieniä solkia käytettiin myös olkasolkina, rintasolkina tai paidan kiinnitykseen.

Kahden muun pronssisen hevosenkenkäsoljen nupit on fasetoitu. Tyyppi on ensisijaisesti gotlantilainen, mutta Suomesta löydetyt lienevät kotimaista tekoa. Isomman soljen (läpimitta 6 cm) kehä on pyöreähkö ja keskiosastaan tasainen. Kehää reunustavaa kaksi kärjet vastakkain olevaa kolmioriviä. Jokaisessa kolmiossa on kaksi pyörylää. Kolmiorivien välissä kulkevan uurteen vierellä voi erottaa joitakin pisteitä. Koristeaiheiden päissä on sisäkkäiset kolmiot ja muutama häränsilmäkuvio. Neulan kannassa on häränsilmiä ja pitkittäisiä uurre- ja pisteviivoja. Pienemmässä soljessa (vajaa 5 cm) koristelu on hyvin samantapaista.

Hopeinen hevosenkenkäsolki on hyvin säilynyt ja sirotekoinen. Sen kehä on litteähkö, yläpinnassa on loiva harja. Fasetoitujen nuppien lähellä on neljä häränsilmää ja katkoviivoista muodostuvat sisäkkäiset kolmiot. Kehän reunoilla kulkee pisteviivat, joiden välissä on punosaihe ja viisi häränsilmää. Nupeissa on neliapilaa muistuttava kuviointi. Neulaa ympäröi pisteviivoitus ja kannassa on kolme säännöllistä häränsilmäriviä. Solki on suomalaista tyyppiä, lähin vastine löytyy Perniön Yliskylästä.

Pronssisia, vartaista kierrettyjä avonaisia rannerenkaita löytyi kaksi. Pienestä koosta päätellen ne ovat kuuluneet naiselle. Rengastyyppiä on tavattu vähemmän Suomessa, mutta vastaavia on Maarian Virusmäen, Hollolan Untilan ja Kokemäen Kalvomäen löydöissä.

Hopeisia sormuksia löytyi kolme kappaletta. Kaksi niistä on heikompaa seosta. Parempilaatuinen on kierretty pyöreähköstä vartaasta. Toinen heikompilaatuisista sormuksista on litteä, päihin päin kapeneva. Selviä ornamentteja ei näy. Kolmas sormus on myös tehty litteästä vartaasta, joka kapenee päitä kohti. Leveässä osassa on rivissä 11 kuoppaa. Vastakkaisia kuoppia yhdistää matalat urat. Joka toisen uran välissä on lyhyitä vinoja viivoja. Sormukset (läpimitta 2 cm) ovat kuuluneet luultavimmin miehelle.

Haudasta löytyi kaksi ketjunkantajaa. Toinen niistä on kömpelötekoinen. Muodoltaan se on lähinnä kolmio, jonka kussakin kulmassa on silmukka. Toisen ketjunkantajan kehä on leveä ja sen alareunassa on neljä kannatinsilmukkaa, joiden tyveen on taottu nastamaiset kohoumat. Kehä on koristeltu kiertämällä pronssilanka litteän pronssirenkaan ulkoreunaa pitkin. Täyden kierroksen tehtyään lanka on viety sisäreunan ympäri ja edelleen renkaan keskiosan ympäri. Lanka on taottu alla olevaan renkaaseen. Uskelan Lukkarinmäestä on löydetty lähin vastaava ketjunkantaja.

Pronssisia ketjuriipuksia löytyi kaksi. Toinen on eläimenpääaiheinen ja toinen kolmiomainen, josta riippuu kolme ketjua. Eläimenpääriipus esittää kahta toisistaan poispäin katsovaa hevosta, joiden vartaloita ei varsinaisesti voida erottaa. Alaosan seitsemän pylvästä kuvaavat luultavasti jalkoja. Joitain korun reikiä on jäänyt valuvaiheessa umpeen. Vinot viivat esittävät harjaa, mutta niitä esiintyy muuallakin korussa. Lähin vastine on permalainen Kostroman läänistä löydetty ketjunkantaja tai riipus.

Toisen riipuksen kantaosa on kolmion muotoinen rengas. Se näyttää koostuvan kolmesta sisäkkäisestä yhteen taotusta langasta, joista keskimmäisessä on vinoviivoja. Kannatinsilmukkana on kaksinkertainen rengas. Kolmion kannassa on kolme silmukkaa, joista lähtee lyhyt ketju. Ketjujen päissä on pienet tiu’ut. Suomesta on löytynyt yksi vastine; Karkun Palvialan riipus on muodoltaan sama kuin Teuvan löydön, mutta yksityiskohdissa on eroja. Molemmat Teuvan löydöistä ovat itäistä muotoa. Näille löytyy paljon vastineita Itä-Venäjältä ns. permalaiselta alueelta.

Riipuslöytöihin kuuluu vielä pyöreä hopealevy, jonka reunassa on kannatinsilmukan jäännös. Keskellä esinettä on pakotettu ristikuvio, jonka sakarain päässä on U-kirjaimen tapainen haara. Suomesta tällaisia hopealevyriipuksia on tavattu useita. Tyyppi on läntinen.
 

Lasimassahelmiä löytyi neljä kappaletta sekä yksi pronssinen putkimainen helmi. Pronssihelmi on uniikki esine suomalaisessa aineistossa. Lasimassahelmiä esiintyy yleisesti Länsi-Suomen ristiretkiaikaisissa kalmistoissa. Pronssisia helmiä taas esiintyy runsaammin karjalaisissa tuon ajan kalmistoissa. Yhden käsityksen mukaan lasimassahelmet ovat voineet muodostaa kaulakorun hopeisen levyriipuksen kanssa. Pronssihelmi taas saattaa olla ns. korvaputki. Korvaputkia esiintyi pareittain ja ne olivat ketjulaitteen osia sijoittuen heti olkasolkien alapuolelle.

Vainajien mukaan oli pantu myös tarve-esineitä Hansa-astian lisäksi löytyi puukon osia, kirves, viikate sekä tulusrauta. Hansa-astia oli useana palana, joista yksi löytyi haudan pääpuolesta. Hansa-astia on ollut laakea, n. 30 cm leveä vati. Tällaisia pronssiastioita on löydetty pohjoismaista, Virosta, Saksasta, Ranskasta ja Unkarista. Toisinaan astiat ovat taidokkaasti koristeltuja. Hansavadit ovat todennäköisimmin olleet talouskäytössä, vaikka alun pitäen niitä arveltiinkin käytetyn kirkollisissa toimituksissa. Hansa-astiat eivät liity mitenkään Hansaliittoon, jota ei ollut olemassa astiamuodon elinaikana (v.1050-1140).

Puukkolaitteen osista pronssinen kärkihela on karkeatekoinen. Se on tehty pronssilevystä niittaamalla reunat yhteen. Helan sisällä oli jäljellä hieman ruosteista puukonterää. Puukon kantimena olleesta kankiketjusta on jäljellä kuusi kankiketjun niveltä, joista kaksi on pienempää ja sileää. Neljän suuremman varsissa on neljä rengasmaista paksunnosta.

Kirveenterä kuuluu lähinnä Petersenin L-tyyppiin, jota esiintyi jo 900-luvulta ainakin 1000-luvun alkupuolelle. Syrjäisemmillä seuduilla tyyppi oli käytössä kauemmin. Kirveenterän pituus on n. 13,5 cm ja terän leveys 9,5 cm. Silmässä on jäljellä puuainesta. Rautanaula, jolla varsi kiilattiin, on vielä kiinni varren jäänteissä.

Viikatteen terä löytyi kahtena palana. Terän koko pituus on n. 0,5 m. Vaikuttaa siltä, että viikate on laskettu arkun ulkopuolelle. Tulusrauta löytyi katkenneena. Muodoltaan se on suippokärkinen ovaali, pituus n. 10 cm. Myös kolme tuluspiin palaa löytyi.

Useimpien ajoitettavissa olevien esineiden (esim. hansa-astia, kupurasoljet, hevosenkenkäsoljet ja levyriipus) perusteella hautaukset voidaan ajoittaa 1000-luvun loppupuolelle. Mikään esine ei ehdottomasti osoita hautausten tapahtuneen vasta 1100-luvulla. Kalustoltaan hauta on länsisuomalainen.

Kesällä 1959 suoritettiin täydennyskaivaus, sillä oli aiheellista olettaa, että maastossa olisi muitakin hautoja. Kaivauksessa paljastui tulenpidon merkkejä sekä vielä yksi tyhjä hauta, joka on kenties kuulunut palkolliselle. Kaivaus tapahtui Ville Luhon johdolla.

Lautamäen hauta viittaisi Etelä-Pohjanmaalle tulleeseen uudisasutukseen. Hauta kuului ehkä huomattavalle uudistalon isännälle ja emännälle ja tyhjänä löytynyt hauta, talon palkolliselle.

Lähteet: Museovirasto; Suomen Museo; Mikko Paloniemi, Ristiretkiajan hautalöytö Teuvalta, 1960.
Anja Sarvas, Raimo Ranta; Teuvan historia, s.48-57

Sivun alkuun