|
Simo Korpela |
|
Teuvalaissyntyinen ja Keski-Suomessa Toivakassa rovastina toiminut Simo Oskar Korpela (1863-1936) on tunnustettu yhdeksi maamme huomattavimmista hengellisistä runoilijoista. Runojen kokonaismäärä on noin 900 ja sävelasun näistä on saanut 146. Runoja ovat säveltäneet mm. Jean Sibelius ja Leevi Madetoja. Korpelan runoja esiintyy hengellisissä laulukirjoissa. Vuoden 1987 virsikirjassa on neljä Korpelan omaa runoa, viisi hänen käännöstään ja yksi hänen mukailemansa virsi. Simo Korpelan tuotantoa on
julkaistu seuraavissa runoteoksissa: |
|
Toivakan vanhassa pappilassa Simo Korpela (1863-1936) teki elämäntyönsä ja loi suurimman osan virsirunoudestaan. |
|
Korpelan tuotannosta sävellyskilpailu ja runotapahtuma Elämän
keskellä -hanke on saanut nimensä erään Korpelan runokokoelman
mukaan. Hankkeessa Korpelan tuotantoa hyödynnetään monipuolisesti.
Yhteen paikkaan kootaan kaikki mahdollinen Korpelaa koskeva tieto sekä
pidetään esillä hänen tuotantoaan. Hankkeella kerätään
materiaalia (käsikirjoitukset, kirjeet, valokuvat, saarnat,
tutkimukset, painettu tuotanto) esiintyjien ja tutkijoiden sekä näyttelyiden
järjestäjien käyttöön. Koottava arkisto sijoitetaan Teuvan
kulttuurikeskukseen, joka on parhaillaan rakenteilla Teuvan
Kulttuurisaareke-hankkeen voimin. Tavoitteena on järjestää sävellyskilpailu.
Sillä haetaan uusia sävellyksiä runoihin, joita ei vielä ole sävelletty.
Uudet sävellykset annetaan musiikin harrastajien ja koulujen
musiikinopettajien sekä Panula-opiston käyttöön.
Simo Korpelan syntymäkoti sijaitsee Horonkylän Kässyssä. Talon on entisöinyt Teuva-seura. Talon pihapiiriin on sijoitettu runoilijan muistokivi. Hanketta hallinnoi Teuvalaisen kulttuurin tuki ry. Hankeaika on 15.08.2002-30.09.2003. Lähempiä tietoja hankkeesta antavat opetusneuvos Kalervo Niemelä, p. 06-267 1058, os. Teuvalaisen kulttuurin tuki ry, Rasintie 22, 64700 Teuva. |