24.2.2009

Viimeinen yö tykillä

On tullut vietettyä useampi yö Parrassa kuluneena talvena lumitykkiä päivystäen. Viime viikon tiistain ja keskiviikon välinen yö oli sitten viimeinen tänä talvena. Kymmenen päivää, niin vaivat palkitaan. On jotenkin helpompi hengittää nämä viimeiset päivät, kun tietää lumen riittävän. Uskon että kilpailunjohtajalla on muutakin tekemistä tässä loppusuoralla kuin etsiä lunta. Laduilla on tällä hetkellä lunta 20-40 cm stadionalueella, varastossa noin 700 kuutiota ja läheisen metsälammen rannalla 2500.

Tänään tiistaina katsottiin kymmenen päivän sääennuste, lupasi pikkupakkasia koko kilpailua edeltävälle jaksolle. Keskiviikkoaamulla kello yhdeksän iskee kaivinkoneen kauha lumikasaan ja aloitetaan armoton loppurutistus. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ladut pitää olla kunnossa lauantaina eli viikkoa ennen h -hetkeä, uskon että pystymme siihen.

Yhdet isommat talkoot ehdimme jo järjestää. Ajoimme Teuvan keskustasta jäiltä ja kentiltä lunta, kolme konetta lastasi, viisitoista traktoria ja yksi kuorma-auto ajoivat lumet stadionalueelle. Onneksi meillä pohjalaisilla on talkoohenki taikka kökkähenki vielä voimissaan. Talven edetessä on ollut hienoa huomata miten porukka on sitoutunut. On kiva kuulla lähestulkoon oudoilta ihmisiltä, että meillä on isot kisat tulossa. Me -sanan käyttö ei pohjalaisen suuhun aivan joka päivä kuulu.

Etelä-Pohjanmaan hiihdon pm -kilpailut olivat hyvä kenraaliharjoitus tulevaa varten.
Onneksi tuli kaikenlaisia pikkujuttuja esille, vielä on aikaa korjata. Oli jotenkin ironista, kun seuran uudehko kopiokone ei halunnut toimia Parrassa, toimistolla kylläkin. Kilpailun TD Pekka Palosuokin kävi paikalla, tuntui olevan aika tyytyväinen näkemäänsä, emme saaneet kovin paljoa kotiläksyjä. Jotain pientä kylläkin, se on ihan hyvä, säilyy riittävä nöyryys. Viestien ensimmäiseen osuuteen teemme muutaman kymmenen metrin lisälenkin. Ohitetaan lyhyt jyrkkä nousu ja tilalle tulee hiihdettävä nousu. Tällä pyrimme ehkäisemään lähdön jälkeistä ruuhkaa.
Sen verran tämä tuleva kilpailu vaikuttaa meikäläisenkin tekemiseen, että tulevan viikonlopun nuorten SM -kilpailut on pakko jättää väliin. Yleensä olen kaikissa hiihtourheilun SM-kilpailuissa käynyt.

Aika levollisin mielin kirjoittelen tätä juttua, samalla ajatus pyörii jo huomisen talkoissa.

Harri Kittilä