|
Tuhat
hiihtäjää odotettavissa
− Kokemus on kisajärjestelyissä tärkeätä, sanoo nuorisopäällikkö
Timo Rautio Suomen Hiihtoliitosta.
Hän vastaan liitossa maastohiihdon nuorisourheiluasioista.
Rautio vieraili Hopeasompa 2009 -maastoissa Teuvan Parrassa katsastamassa
kisapaikkoja. Paikka ja ladut tulivat
hänelle tutuiksi jo vuoden 2004 nuorten SM-kisoissa.
− Hopeasompa-latujen tulee olla sopivan vaihtelevia. Mukana ei saa
olla liian vaarallisia laskuja, että tulee onnettomuuksia,
Rautio sanoo. Hopeasompa-kisojen järjestäjiksi on tunkua ja
loppumetreillä kokemus ja sopivat kilpailupaikat ratkaisevat.
− Kisoja ei keltanokille anneta. Uskon, että täällä hommat
hoituvat, Rautio kehaisi Parrassa.
Suurimpana haasteena hiihtokilpailuissa on nykyisin lumisuus.
− Lumetukseen täytyy kiinnittää paljon huomiota. Jos taas on kova
pakkanen, lähtöjä voidaan siirtää muutamalla tunnilla.
Teuva sijaitsee Timo Raution mukaan sellaisella etäisyydellä, että hän
uskoo tuhannen hiihtäjän määrän olevan mahdollista.
Viime vuosina osallistujien määrä Hopeasompa-kisoissa on ollut hieman
alle tuhat. Huoltajat mukaan lukien kisoihin tulevien
määrä on noin kolme tuhatta. Mukana on todennäköisesti yli 300 seuran
hiihtäjiä eli väkeä tulee koko Suomesta.
Kipinää harjoitteluun
Nuorisopäällikkö Timo Raution mukaan Hopeasompa-kisat ovat tietynlainen
rajapyykki hiihtoharrastuksessa.
− Jos näissä kisoissa kipinä syttyy, alkaa treenaaminen kohti
aikuisten SM-kisoja.
Hopeasompa-hiihdoissa kisataan 13−16-vuotiaiden sarjoissa.
Vanhimpien, 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjat
ovat samalla Suomen mestaruus -kilpailut. Toisena kilpailupäivänä ovat
vuorossa viestit 14−16-vuotiaiden sarjoissa.
Timo Rautio (keskellä) kävi
tutustumassa ensi kevään Hopeasompa-maastoihin Teuvan Parrassa.
Aluetta hänelle esittelivät lähtö- ja maalialueesta vastaava Marko
Lehto (vas.), kilpailujohtaja Harri Kittilä,
järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Markku Saksa ja tiedottaja Marjo
Sandberg.
|