|
Hopeasomman isäntä ja emäntä tyytyväisiä kisapäivän
kulkuun
Hopeasommassa kisojen isäntä- ja emäntäparina
toimivat teuvalaisen urheilun edustajat Pauli Nevala sekä Katja
Ruotsalainen. Suotuisa sää oli hyvin vahva tekijä kisapäivän
onnistumiseen, mutta isäntäpari oli myös muuten kaikin puolin tyytyväinen
tapahtumaan.
- Kisojen valmistelussa on ollut monen kuukauden mittainen työ. Työvoimaa
on ollut paljon ja on sitä työtä myös tehtykin. Luntakin on tykitetty
pankkoon, ettei se kesken loppuisi, kertoivat isäntäpari.
- Niin ja onhan tässä tapahtumassa myös kunnon emäntä ja isäntä,
lisäsi Nevala naurahtaen.
Menestyksekkään uran Rivakassa nuorena tehnyt Ruotsalainen lopetti itse
kisahiihtämisen vuonna 2006, jota ennen hän oli treenannut hiihtoa
15-vuotiaasta asti. Hän kertoi nykyään hiihtelevänsä silloin tällöin,
enimmäkseen hyvän sään sattuessa. Isäntäparin toisella puoliskolla
oli hiihto jäänytkin hieman vähemmälle.
- 20 vuotta sitten taisi olla viimeksi sukset jalassa, muisteli Nevala.
Nuorista puhuttaessa Ruotsalainen ja Nevala pitivät tärkeänä hyvää
luonnetta ja ennen kaikkea uskoa itseensä.
- Eihän tämä kisa vielä paljoa ole, vaan tästä eteenpäin se sitten
lähtee. Monilla nuorista saattaa vielä muuttua mielipide hiihdon suhteen
ja jossain vaiheessa tullaan pakostakin siihen ikään, että mietitään
jaksaako hiihtoa jatkaa vaiko ei. Ja sitten kun pidemmälle päästään,
niin sitä treeniä pitää olla entistä enemmän, Ruotsalainen ja Nevala
pohtivat.
Emännän ja isännän tehtäviin edustamisen lisäksi kuului myös
palkintojen jako. Molemmat isäntäpareista hoitavat palkitsemisen illan
palkintojenjakotilaisuudessa, mutta Ruotsalainen oli mukana
kukittamisessa jo päivällä.
- Kaiken kaikkiaan kisatapahtuma on onnistunut hyvin, sää on hyvä ja
puitteet ovat hienot. Oikeastaan voisi sanoa että koko tilaisuus on
palkintona kunnalle ja seuralle, lisäsi kisaisäntä loppuun.

|